Hallintoneuvostoajatuksia

Tällä viikolla on kohistu hallintoneuvostoista. Hallintoneuvostojen jäsenten osallistumista kokouksiin on tutkittu ja palkkiot ovat huimanneet monen päätä. Moni olisi valmis lakkauttamaan kaikki hallintoneuvostot, joissakin yhtiöissä se voisi olla perusteltuakin.  

Hallintoneuvoston olemassaolo on kuitenkin perusteltua niissä täysin valtion omistamissa yhtiöissä, joissa valtiolla on muutakin intressiä kuin pelkkä omistaminen ja osinkotulojen kerääminen. Otetaan esimerkiksi VR. Valtion etu on ilman muuta, että VR hoitaa myös taloudellisesti kannattamatonta junaliikennettä ruuhkaisen ja kannattavan Etelä-Suomen lisäksi. Näen, että poliittista läsnäoloa ja vaikuttamista tarvitaan juuri tämän varmistamiseksi. Itella on toinen hyvä esimerkki. Poliittinen intressi on, että posti jaetaan jatkossakin haja-asutusalueilla päivittäin, eikä kerran viikossa. Pelkkinä taloudellisin perustein johdettavissa yhtiöissä tämänkaltaiset poliittiset tavoitteet tuskin toteutuisivat.

Kokouspalkkioiden kohtuullistaminen on ensimmäinen tarvittava toimenpide. Tämän jälkeen on hyvä keskustella siitä, missä yhtiöissä hoidetaan myös poliittisesti niin tärkeitä tehtäviä, että niiden toteutuminen on varmistettava poliittisen hallintoneuvoston avulla.

Jätä kommentti

css.php